Nurmijärvi ja Seattle. Suomi ja Amerikka. 1990-luku. Perhe muuttaa Nurmijärvelle Vantaalta. On tavoitteena kasvattaa lapset, veli ja sisko, rauhallisella paikkakunnalla. Kasvu alkaa. Ei ole mitään kulttuurista perimää, mihin tarttua ja sosiaaliset normit alkavat syntyä lasten rakentamina. Myöhemmin samat lapset rakentavat identiteettiään nuorina, ilman roolimalleja, joihin samastua. Tarjolla on lätkää pojille ja taitoluistelua tytöille. Kaikki se tuntuu ankealta ja ahtaalta. Huumori on absurdia, kuten elämäkin!

Samaan aikaan, tarinan ajassa; Kurt Cobain kamppailee punaniskaisuuden, aseiden ja kovien miesten joukossa lapsena ja nuorena Aberdeenissa. Tarjolla on yksi pakoreitti: kitara. Musiikki pelastaa.

”Tässä kitara. Siitä tulee sinun ainoa ystäväsi.”

Löytyy uskonto, jota seurata: Nevermind. Välinpitämättömyys.

Pääosissa ovat Elina ja Ilpo, ystävykset, joiden vaiheita seurataan. Grungen henkeen kuuluu, että kaikki ei voi mennä hyvin. Grungen maailmankuvaan kuuluu kuitenkin positiivinen luuserius; asetutaan kaiken ulkopuolelle, mutta pidetään siitä kiinni, mihin itse uskotaan. Peritään punkin henki; kaikkea voi tehdä itse eikä tarvitse odottaa, että joku tulee ja perustaa kylään musakeskuksen. Kaikki tapahtuu autiotaloissa, treenikämpällä ja samaan aikaan seurataan MTV Unplugged- konsertissa Kurt Cobainin viimeisiä vaiheita. Vääjäämätön on tulossa. Tarinat alkavat limittyä toisiinsa. Elina ei ole enää varma, nukkuuko treenikämpällä Kurt vai Ilpo.

Asioihin tartutaan ja ollaan tarttumatta. Puolustamista ja puolustautumista. Hyökkäämistä ennen kuin sattuu. Kauneuden etsimistä ympäriltä, musiikista, itsestä ja toisesta. Pelosta ja sen eri ilmenemismuodoista. Rohkeuden välttämättömyydestä. Siitä tässä tarinassa on kyse. Ja hiljaisuudesta. Siitä mikä suuri armo on olla ystävä, vaikka ei osaa ns. ihmisten tapoja.

” Miten löytäisi kanssapakoonjuoksijan vai onko aina helvetti pakko olla rohkea yksin?”

Ensimmäinen osa on valoa ja toinen osa varjoa. Lopussa oppi, jota ei koulussa opita. Siitä alkaa oma tie. Pakko vetää täysiä tai ei ollenkaan.

Ja musiikki soi lujaa, aina aina.

”kerro mulle jotain Nirvanasta”
”Kotoinen rämärokkimusikaali.”

Grunge on jo pitkään teatterin parissa myös Jyväskylässä toimineen ja sen jälkeen esim. Helsingissä ja Tampereella työskennelleen Kaisa Mattilan kirjoittama ja ohjaama kantaesitysnäytelmä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kaisa Mattila

Työryhmä

Elina: Pauliina Jokinen
Ilpo: Janne Knuutila
Isä, Hakala: Matti Koskimaa
Äiti, ET-Tommi: Riikka Setälä
Pikkuveli: Venla Laari
Kurt Cobain: Jussa Palve
Opettaja, Uskonnonopettaja Immu, Progekauppias, Poika 1 & 2, Ilpon Mummo: Laura Orava
Jarkko, Novoselicin Äiti, TV, MTV: Iida Nousiainen
Petri, Krist Novoselic: Hanna Tiilikainen
Dave Grohl, Irwin, Heettiläisten kuninkaan arkistonhoitaja: Sami Valkonen
Terveydenhoitaja, Uimavalvoja, Tiina, Jarkon Äiti: Saara Isoaho

Bändi(t):
Kitara ja laulu: Jussa Palve
Basso: Hanna Tiilikainen
Basso ja laulu: Hanna Uimonen
Rummut: Sami Valkonen
Kitara ja laulu: Pauliina Jokinen
Piano ja harmooni: Laura Orava
Piano: Janne Knuutila
Laulu: Iida Nousiainen

Tuottaja: Petri Vähäkangas
Tuotantoapulainen: Perttu Saraniva
Lavastus: Riikka Vatanen, Panu Nättiaho
Puvustus: Saara Isoaho, Iida Nousiainen
Valosuunnittelu: Pekka Paussu
Äänisuunnittelu: Pekka Paussu, Kaisa Mattila
Livemiksaus: Esa Hautaniemi
Graafikko: Minja Revonkorpi
Traileri: Milla Lähtevänoja
Pressikuvat: Arto Revonkorpi

Musiikki:
Wish you were here, Pink Floyd
Freebird, Lynyrd Skynyrd
Lithium, Nirvana
Smells Like Teen Spirit, Nirvana
Come As You Are, Nirvana
Basket Case, Green Day
Man Who Sold The World, Nirvana
Finlandia, Sibelius

Esitykset
La 10.11. klo 19 Ensi-ilta
Pe 16.11. klo 19
La 17.11. klo 19
Ti 20.11. klo 19
Su 25.11. klo 15
La 1.12. klo 19
Su 2.12. klo 19
Ke 5.12. klo 19
Su 9.12. klo 19
Ke 12.12. klo 19
To 13.12. klo 19
Pe 14.12. klo 19
Ke 19.12. klo 19
To 20.12. klo 19

2019:
Pe 4.1. klo 19
La 5.1. klo 19
Pe 11.1. klo 19
La 12.1. klo 19

Esityspaikka: Teatteri Miilu, Sammonkatu 7, Jyväskylä

Liput: Normaali 15 €, Opiskelija/työtön/eläkeläinen 10 €. Ryhmäalennus 10 tai useamman katsojan ryhmille 2 €/lippu.

Ennakkolipunmyynti: www.kansannayttamo.fi/liput
Ennakkoliput myy ZupTicket. https://www.zupticket.com (tai lataa ZupTicket appi)

Tiedustelut: tuottaja@kansannayttamo.fi, p. 045 1117373

Esityksen kesto: n. 2 h 30, sis. väliajan

Ikärajasuositus: K12

Jyväskylän Kansannäyttämö
– Ihmistä hoitavaa taiteellista toimintaa jo vuodesta 1956