Jyväskylän Kansannäyttämö tarttuu jälleen 8 vuoden jälkeen Dario Fo:hon, draaman ja komedian mestariin.

 

 

Ensi-illassa 14.3.2020 viisi tarinaa Dario Fo:lta (kahdessa tarinassa eli ”Herääminen” ja ”Meillä kaikilla on sama tarina” kirjottajana on myös hänen vaimonsa Franca Rame). Esityksen ohjaa Tarja-Liisa Qvintus.

 

 

HUOM. Noudattaen 13.3. iltapäivällä tullutta THL:n suositusta koskien kaikkia kokoontumisia, esitykset perutaan toistaiseksi. Dario Fo:n Viisi tarinaa  -ensi-ilta siirretään ja uudesta ensi-iltapäivästä tiedotetaan heti kun tilanne on arvioitu uudestaan.

 

Dario Fo on ainoa, joka on saanut Nobel-palkinnon Samuel Beckettin lisäksi draamakirjallisuudesta. Beckett v. 1969 ja Dario Fo v. 1997.

 

Nyt nähdään viisi tarinaa: Herääminen, Kaanaan häät, Meillä kaikilla on sama tarina, Lasaruksen kuolleista herääminen ja Perhoshiiruli. Ne ovat tarinoita, joista ilveilijä puhuu. Säälimättömiä, röyhkeitä, kantaaottavia, hauskoja ja sivaltavat meitä tärkeistä asioista eli juuri niistä mistä pitää puhua. Dario Fo on ihmisyyden puolella. Hän on vastaan yhteiskunnan epäkohtia, poliitikkoja, kirkkoa ja ahneita ihmisiä. Hän puhuu niiden puolesta jotka ovat heikoimmilla.

 

 ”Herääminen” kertoo naisesta, joka elää työläisyhteiskunnassa, jossa vaaditaan liikaa. (roolissa Maarit Laakkonen)

 ”Kaanaan häät” on tarina Jeesuksen ensimmäisestä ihmeestä, jota kaikki odottavat. (roolissa Sami Valkonen)

 ”Meillä kaikilla on sama tarina” on tarina naisena hyväksynnästä, mikä riittää? Samalla se on hauska aikuisten tarina sadun muodossa. (roolissa Tiina Siitonen)

 Väliajan jälkeen nähdään ”Lasaruksen kuolleista herääminen”, jossa kansa odottaa herkeämättä Ihmeidentekijää, joka mahdollisesti saa Lasaruksen henkiin. (roolissa Esa Valkila)

  Viimeisenä näemme tarinan ”Perhoshiiruli”, jossa lammaspaimen etsii elämää ja pientä hiirulia. (roolissa Aapo Salonen)

 

Kesto 2 h
Ikäsuositus + 13 v

 

Musiikki: Ari Järvinen
Valot ja äänet: Ville Jaatinen
Valokuvaus: Maija Holma
Julistekuva: Tuukka Toijanniemi
Graafinen suunnittelu: Tiina Siitonen
Lavastus: Tarja-Liisa Q ja Toni S. Halonen
Puvustus: työryhmä

 

Esityspäivät: la 14.3.2020 klo 19, pe 20.3. klo 19, su 22.3. klo 15, ke 25.3. klo 19, pe 27.3. klo 19, su 29.3. klo 15, ti 7.4. klo 19, ke 8.4. klo 19, la 18.4. klo 19, su 19.4. klo 15, la 25.4. klo 19, su 26.4. klo 15, ke 29.4. klo 19, to 7.5. klo 19 ja pe 8.5. klo 19

Liput: 15 € Peruslippu / 10 € Työtön, eläkeläinen, varusmies, sivari, opiskelija / 5 € Kehy ry:n rinki

Varaukset: www.kansannayttamo.fi sekä liput@kansannayttamo.fi

Esityspaikka: Teatteri Miilu, Sammonkatu 7