Ei näytöksiä

Finnhits II

Alkaa
26/11/2004 19:00
Päättyy
26/11/2004 21:00
Osoite
Sammonkatu 7, 40100 Jyväskylä   Näytä Kartta
Ohjaus
Jorma Böök

8,00 

Osasto:

Tila

Ei näytöksiä

0 Myyty

Kuvaus

Esityksen tiedot

Jyväskylän Kansannäyttämön FinnHits II – Factaa ja Fokusta – musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 26.11. Näytelmässä muistellaan tuttujen hitti-iskelmien saattelemana ja livebändin säestyksellä 1970-luvun ilmiöitä. Roolihenkilöiden elämänkohtaloiden ja haaveiden kautta käsitellään myös nykypäivään päteviä teemoja. Monet näytelmän hahmoista elävät tavalla tai toisella kaksoiselämää, joko todellisuudessa tai omissa kuvitelmissaan.

Näytelmän ohjaaja Jorma Böök kertoo, että FinnHits II – Factaa ja Fokusta – on lyhyt sukellus hänen omaan nuoruuteensa ja sen aikaiseen musiikkiin tuoreen tekijäkaartin avulla. Böökin 1970-luvulla alkaneessa teatteriharrastuksessa musiikilla on aina ollut tärkeä osa. Suomi-iskelmät ovat ehtymätön aarre, joka tuo jokaiselle omia muistoja mieleen. Böök on verottanut tuota varantoa Jyväskylän Kansannäyttämön kanssa jo neljästi aiemmin, mutta helmiä on yhä käyttämättä.

Arviot (0)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Finnhits II”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*